Raskausviikko 7
Raskauden salailua ja alkoholittomien juomien kanssa kikkailua
Nyt vatsa alkaa jo tuntua vähän erilaiselta kuin normaalisti. Mitään ei vielä kyllä näy ulospäin, mutta vatsa ei ole samalla tavalla pehmeä ja joustava kuin normaalisti. Huomaan myös, että vatsalla nukkuminen alkaa jo tuntua inhottavalta. Siihen tulee epämiellyttävää paineen tunnetta.
Olen siis oikeasti raskaana, ja ihanat uutiset toivat tämän viikon osalta eteen pientä säätöä. Loppuviikosta juhlittiin nimittäin juhannusta, ja meille oli tulossa mökille vieraita.
Lapset olivat toki mukana juhlatunnelmissa, joten mitään suurempaa juhlimista ei ollut tiedossa. Ainoastaan minä ja mieheni tiesimme raskaudesta, ja halusin ehdottomasti pitää asian vielä salassa kaikilta. Keskeytetyn raskauden aikana jäin nimenomaan uteliailta "kiinni", kun kieltäydyin kuohuvasta ja viinistä.
Mietin kuumeisesti, miten saisin "huijattua" muita ja voisin toteuttaa tavalliseen tapaan kuohuvan kilistelyn ja ruokajuomien nauttimisen. Yhtäkkiä keksin - alkoholittomat juomat 😊!
Piilottaisin omat juomani ja kävisin erikseen vaihtamassa omaan lasiini alkoholittoman kuohuviin, valkoviinin tai rosén. Punaviiniä en muutenkaan käytä, joten sitä ei kukaan oleta minun edes juovan.
Marssin Alkoon ja alan tutkimaan heidän alkoholitonta valikoimaansa. Ilokseni huomaan, että se on entuudestaan laajentunut, ja monet viinit näyttävät myös väriltään "oikeilta".
Valkoviinejä kokeilin kahta eri lajia Torresin Natureo Muscatia (2019) ja Zéran Sauvignon Blancia. Molemmat olivat alkoholipitoisuudeltaan 0,0 %, eli ne eivät sisällä yhtään alkoholia, mikä oli minulle tärkeää. Lisäksi ostin viinit pienissä 0,375 litran pulloissa, koska ne oli mielestäni kätevä piilottaa.
Kuohuviineistä kokeilin Henkelliltä Alkoholfrei Sparkling Blancia, joka on kätevästi kierrekorkilla ja 0,2 litran pullossa. Lisäksi myös se on tietenkin alkoholipitoisuudeltaan 0,0 %. Hyvän rosén löysin vain tavallisessa 0,75 litran pullossa.
Valitsin Le Petit Béretiltä heidän Bio Rosé Prestigen. Torresilla olisi ollut roséta pienemmässä pullossa, mutta se oli ihan mehun väristä, eikä olisi ikinä toiminut oikean rosén sijaan.
Jes, mahtava suunnitelma. En usko, että kukaan huomasi mitään, ja viinien vaihtaminenkin sujui yllättävän hyvin. Tosin en halua miettiä sitä oikeata viiniä tai kuohuviiniä, jonka kaadoin pois, mutta olin valmis tekemään sen.
Vinkki: Alkon alkoholittomien juomien tarjontaa voit tutkia täältä, mutta myös monissa ruokakaupoissa on viinitilojen alkoholittomia tuotteita, mutta niitä ei aina olut- ja limuhyllyjen välistä löydä.