Raskausviikko 32

05.12.2021

Fyysisen olon helpottamista tukisukilla, raskausajan tukivyöllä ja ruokavaliolla

Edellisen raskauden aikana turposin aivan valtavasti 4-6 viikkoa ennen synnytystä. Olin koko raskauden aikana kerännyt painoa vähän alle 10 kg ja yhtäkkiä turposin niin paljon, että tuli 8 kiloa lisää. 

Onneksi turvotus kuitenkin laski nopeasti synnytyksen jälkeen, mutta viimeiset viikot olivat fyysisesti erittäin tuskallisia. 



Tukalan olon lisäksi melko hurja turvotus toi pelon raskausmyrkytyksestä, jonka yksi oireista on voimakas ja äkillinen turvotus, etenkin kasvoissa ja käsissä Onneksi minulla oli koko ajan normaali verenpaine, eikä valkuaista ollut virtsassa, joten minulla ei epäilty raskausmyrkytystä (pre-eklampsia). 

Tilannetta seurattiin kuitenkin neuvolakäynneillä. Toki turvotus raskauden viimeisen kolmanneksen aikana on erittäin tavallista. Se johtuu osittain siitä, että raskauden aikana sekä kehon nestemäärä että veren määrä lisääntyy.

Meneillään on viikko 32 ja juuri tässä vaiheessa viime kerralla paha turvotus alkoi. Itseäni hieman pelottaa, että turvotuksen osalta käy yhtä huonosti kuin viime kerralla. Sen vuoksi yritän ottaa selvää, mitä kaikkea voisin tehdä mahdollisen turvotuksen ennaltaehkäisemiseksi.

Seuraaviin asioihin yritän todella kiinnittää huomiota:

  • liikkuminen
  • ruokavalio
  • tukisukat
  • raskausajan tukivyö
  • raskaushieronta

Liikkuminen ja tukitekstiilit

Liikkumista yritän ylläpitää, joka ei ole ihan helppoa, kun voimat alkavat olla aika vähissä. Lisäksi puuskutan aivan hullunlailla, heti kun vähänkin syke lähtee nousemaan. Kuulin kerran eräältä lääkäriltä, että lääkiksessä oli kerrottu opiskelijoille, että kuulette jo hengityksestä kuin viimeisillään raskaana oleva nainen lähestyy 😉

Mittaan aktiivisuuttani urheilukellolla. Enää tässä vaiheessa ei kyllä voi puhua mistään treenaamisesta, mutta hyötyliikunta on aivan avainasemassa. Huomaan, että päivien välillä saattaa olla suurtakin vaihtelua, kuinka paljon aktiivisuuspisteitä tulee vuorokaudessa, joten mittaaminen on yllättävän tärkeää.

Ei ainoastaan yleistä olotilaani, vaan myös liikkumista edesauttaa kunnolla säädettävä ja hyvin istuva raskausajan tukivyö. Itselläni on ollut raskausvatsalle suunniteltu tukivyö käytössä viikosta 24. En ole aikaisemmin käyttänyt tukivyötä joka päivä, vaan se on ollut käytössä lähinnä silloin, kun tiedän olevani liikkeellä pidempiä jaksoja tai tulee paljon seisomista.

Nyt tukivyö tuntuu olevan hyödyllinen apu joka päivä ja käytän sitä säännöllisesti. Kun vatsa on jo näin iso, niin liikkuessa ja seisoessa tuntuu, kun vatsa painuisi liian paljon alaspäin. Se on ikävä tunne ja haluaisin käsillä ikään kuin nostaa vatsaa ylöspäin.

Huomaan, että saan tukivyöstä tarvittavaa apua lihaksille ja vatsa pysyy paremmassa asennossa. Tukivyön avulla selkä ei ole niin kovalla rasituksella ja lihakset jaksavat paremmin kantaa isoa vatsaa. Tukivyö mahdollistaa ryhdikkäämmän asennon, joka edesauttaa yleisesti liikkumista.

Tukisukat päätän ottaa käyttöön jo tässä vaiheessa. Huomaan tavallisista sukista, kuinka nilkat ovat illalla turvonneet, kun sukista jää painaumajälkiä.

Sain suositteluja, että raskaushieronta ja lantionpohjan lihasten avaaminen voisi helpottaa fyysistä oloani ja auttaa turvotukseen. En tällaisesta edes tiennyt ensimmäisen raskauteni aikana, joten varaan heti ajan ensi viikolle raskaushierontaan.

Ruokavalio

Vettä tulisi muistaa juoda paljon. Se on vähän ärsyttävää, kun muutenkin pitää juosta pissalla koko ajan. Vatsa painaa jo sen verran paljon virtsarakkoa, että vessakäynnit ovat taas lisääntyneet, etenkin öisin. Yritän muistaa juoda paljon vettä aamupäivällä ja päivällä, jotta illalla ei tulisi tankattua niin paljon nestettä. 

Tämä ei kyllä ihan hirmu hyvin toteudu, enkä tiedä onko sillä sitten loppujen lopuksi mitään merkitystä. Lähinnä ongelma on varmaan lähes jatkuva tunne, että pitää käydä vessassa, vaikka yksittäisen käynnin virtsamäärä on aika pieni.

Ruuan suhteen yritän välttää suolaa. Viime raskauden aikana en enää itse lisännyt suolaa mihinkään. Söin jopa kananmunan ja puuron ilman suolaa. Syön muutenkin melko vähäsuolaista ruokaa, mutta pyrin kiinnittämään asiaan vielä enemmän huomiota.

Vähäsuolainen ja vähärasvainen ruoka on kyllä muutenkin ihan hyvä valinta näin loppuraskauden aikana. Tässä vaiheessa tulleet lisäkilot, jotka kerryttävät kehon rasvamäärää, jää sitten kroppaan myös synnytyksen jälkeen.

Raskauden eteneminen kuvana

Raskauden eteneminen vatsassa, sikiön kehitys raskausviikolla 32
Raskauden eteneminen vatsassa, sikiön kehitys raskausviikolla 32