Lapsettomuushoidot - hylkääkö kohtuni kaikki alkiot?
Olin aina tiennyt haluavani perheen ja lapsia, mutta kohtalo vei minut työuralle. Vasta 39-vuotiaana tapasin mieheni, josta tuli aviomieheni pari vuotta myöhemmin. Heti tavattuamme otin lapsiasian esille, tai itse asiassa hän otti asian puheeksi, sillä hänelläkään ei ollut lapsia entuudestaan. Olimme molemmat keskittyneet työuriimme, ja vapaa-aika kului matkustellessa sekä ystävien ja perheen parissa. Nautimme elämästämme, mutta tiesin myös, että haluan jotain pysyvämpää: lapsen eli perheen.
Päätimme vuoden jälkeen tapaamisestamme yrittää lasta luonnollisesti, mutta viiden yrityksen jälkeen mitään ei tapahtunut. Viisi kuukautta ei sinänsä ole pitkä aika, mutta siltä se tuntuu, kun ikä tulee vastaan (olin täyttämässä 41 vuotta), eikä päässä periaatteessa liiku paljon muuta kuin, että on pakko saada se lapsi (eli pakkomielle onnistumisesta).
Suositus on, että yli 40-vuotiaat naiset hakeutuisivat lapsettomuusklinikalle noin kuuden kuukauden yrittämisen jälkeen. Tällöin aika ei mene hukkaan, ja tarvittavat testit ja jopa hedelmöityshoidot voidaan aloittaa.
Teimme alustavat testit (AMH, FSH/LH, sperma-analyysi), joissa ei ilmennyt mitään poikkeavaa. Ainoastaan toki se fakta, että 41-vuotiailla munasolujen määrä laskee ja laatu heikkenee, mikä on täysin normaalia. Päätimme aloittaa IVF-hoidon.
Klinikat suosittelivat, että aloitamme hoidot parin kuukauden päästä, sillä mieheni oli zikaviruskaranteenissa Etelä-Amerikan matkan johdosta. Jälkiviisaana olisi pitänyt odottaa vielä hetki, koska sairastuin itse sitkeään flunssaan, joka lopulta johti keuhkokuumeeseen. Kehoni ei ollut ihan huippukunnossa, mutta päätimme silti aloittaa hoidot.
"Olin huhujen perusteella muodostanut käsityksen, että IVF-hoito olisi ollut paljon rankempi kuin mitä se lopulta oli."
Pistäminen ei tuntunut vastenmieliseltä, vaikka vihaan kaikkia neuloja. Omasta mielestäni rankinta oli aikatauluttaa ja yhdistää kaikki seurantaultraäänitutkimukset hektiseen kalenteriini, joka oli täynnä työmatkoja. Tämä säätäminen vei voimia.
Lopputulos oli kuitenkin aika hyvä. Saimme kerättyä hyvän määrän munasoluja, jotka hedelmöittyivät hyvin alkioiksi. Silti lopputulos ei tuottanut tulosta. Seuraava vaihe oli pakastealkion siirto kuukautta myöhemmin, mutta silloin valitettavasti kaikki jäljellä olevat alkiot eivät selvinneet sulatusprosessista. Päätimme ottaa pienen tauon ja aloitimme seuraavan IVF-prosessin vasta noin 3 kuukautta.
Sama lopputulos. Kahden siirron jälkeen ei mitään merkkiä raskaudesta.
Verinäytteestä voitiin analysoida, että alkio ei ollut edes lähellä limakalvoa. Taas iski epätoivo ja pettymys. Lääkärimme ehdotti ERA-tutkimusta, joka tavallisesti tehdään vähän myöhemmässä vaiheessa (noin neljännen yrityksen jälkeen).
Meillä oli takana vasta kaksi/kolme yritystä (koska ensimmäinen luokiteltiin jälkeenpäin huonoksi), mutta sanoimme haluavamme mieluummin testit nyt, ja vasta sen jälkeen yritettäisiin uudestaan.
Testistä selviäisi sekä paras ajankohta siirrolle että se, onko kierto ns. normaali vai onko limakalvo vastaanottavaisempi vähän ennen tai jälkeen kuukautisia. Toinen ehkä tärkeämpi tieto, johon etsimme vastausta, oli kohtuni liian voimakas vastustuskyky, ja hylkääkö kohtuni kaikki alkiot sen takia. Kohdustani otettiin koepala, joka lähetettiin analysoitavaksi.
"Tuloksien saamisessa kului melkein kuukausi, ja lopulta tulos oli se, mitä pelättiin. Kohtuni hylki alkiot liian voimakkaan vastustuskyvyn takia."
Samalla tulos oli tietyllä tavalla helpotus, sillä saimme vastauksen ongelmaamme. Panikoin silti, koska olin googlaamalla löytänyt tiedon, että lääkitykselläkin minulla olisi vain n. 50 prosentin mahdollisuus tulla raskaaksi.
Suunnitelmana oli aloittaa antibiootti- ja kortisonikuuri heti kuukautisten alkaessa ja tehdä samalla pakastealkiosiirto, jota varten meillä oli vielä alkioita pakkasessa. Mutta kuukautiset eivät alkaneet, ja paniikki iski jälleen.
Olikohan näytteenotto jotenkin sekoittanut kohtuani ja kuukautiskiertoani, vai mikä oli ongelma? Tein varmuuden vuoksi raskaustestin, koska olimme tuloksia odottaessamme yrittäneet kerran luonnollisesti. Testin tulos oli jälleen kerran negatiivinen.
Kuukautisia ei tule, mutta miksi?
Meni pari päivää, eikä vieläkään ollut merkkejä kuukautisista, joten tein uuden raskaustestin, joka näytti vahvan plussan.
Eli itse koepalan ottaminen kohdustani oli tuhonnut vastustuskyvyn, ja se riitti siihen, että tulin luonnollisesti raskaaksi. Yhdeksän kuukautta myöhemmin, meille syntyi ihana ja terve tyttövauva.
Tätä tarinaa kirjoittaessani tyttäremme on reilun vuoden ikäinen. Kaikki on sujunut hänen kanssaan hienosti, ja haave toisesta lapsesta alkoi muodostua jo yllättävän pian. Ehkä juuri siksi, että tiesin biologisen kelloni tikittävän. Jos jo esikoista yrittäessämme ikäni alkoi muodostua haasteeksi, ei tilanne odottamalla ainakaan paranisi.
Pieni raapaisu kohtuun
Päätimme yrittää toista lasta, ja aikaisemman tiedon valossa tällä kertaa vähän helpommin. Meillä oli aikaisempien yritysten jälkeen vielä pari alkiota pakkasessa, mutta päätimme ensin yrittää luonnollisella tavalla. Ennen ensimmäistä yritystä kävin gynekologilla teettämässä pienen raapaisun kohtuun. Raapaisu vastasi näytepalan ottoa, mutta ei maksanut paljoa.
Nyt vatsassani kasvaa pikkuveli, ja olen jo raskausviikolla 20.
Toivon, että kaikki menee yhtä hyvin kuin esikoisen kanssa. Täytän 43 vuotta, joten siihen nähden kaikki on sujunut yllättävän hyvin. Mitä haluaisin tarinallani kertoa, on lähinnä se, että jokaisen pitää itse olla aktiivinen. Loppujen lopuksi kaikki ovat itse vastuussa prosessin kulusta ja johtamisesta.
Joissakin tapauksissa lapsettomuushoitoja voi saada julkisella puolella, mutta hoitoja ei tarjota läheskään kaikille. Yksityisille lapsettomuusklinikoille voi hakeutua koska vain, mutta hoidosta pitää maksaa itse.
Kaikki hoitavat tahot eivät myöskään tarjoa kaikkia hoitomahdollisuuksia, ja myös hoitavien lääkäreiden välillä on eroja. Tietoa pitäisi hakea itse ja erilaisia hoitovaihtoehtoja tulisi yrittää parhaan kyvyn mukaan ymmärtää. Lääkäreiden kanssa keskustellessa tulee itse olla aktiivinen ja osata kertoa oma tahtotila.
Esimerkiksi itse halusin edetä nopeammin kuin lääkärit alun perin ehdottivat. Vaikka se meille maksoikin vähän enemmän, halusin kokeilla nopeammin kuin mitä lääkärit ehdottivat.
Tiesin, että ikäni puolesta taistelen aikaa vastaan, ja myöhemmin on turha katua omia valintoja.
Koska itse halusin edetä asiassa niin pian kuin mahdollista, löysimme ongelman ja ratkaisun nopeasti, eikä arvokasta aikaa mennyt hukkaan. Lopulta ensimmäinen raskaus onnistui yhdeksännellä yrityksellä, ja kaiken saamamme tiedon vuoksi tämä toinen raskaus onnistui jo ensimmäisellä yrityksellä.
Munasolujen laatu ei tässä tapauksessa ollut se pääongelma, mutta söin kyllä koko prosessin ajan myös erilaisia luontaistuotteita, joiden pitäisi vaikuttaa hedelmällisyyteen. Vaikea sanoa, oliko niistä hyötyä, mutta kaikki keinot kannatti ottaa käyttöön.
Itse olin onnekas, että raskautta estänyt tekijä löydettiin. Tiedän, että aina näin ei käy, mutta onneksi nykyisin on niin paljon erilaisia tutkimuksia ja hoitomahdollisuuksia.
Toivotan voimia ja paljon tsemppiä kaikille, jotka ovat tässä haastavassa ja välillä jopa epätoivoisessa tilanteessa!
Lisätietoa ja vertaistukea
Jos kaipaat vertaistukea, niin Simpukka ry on lapsettomien yhdistys, joka tarjoaa keskustelu mahdollisuuksia niin kasvotuksten kuin verkossa.
Yksityisiltä lapsettomuusklinikoilta saa paljon tietoa ja apua tilanteeseen. Omat kokemukseni ovat Felicitas Mehiläisestä ja Dextra Lapsettomuusklinikalta