Äidin ulkomaankomennus - yksin lapsen kanssa vieraassa maassa

Olen koulutukseltani ekonomi ja pääsin rahoitusalalle töihin valmistumiseni jälkeen. Osa voisi sanoa, että olen urakeskeinen, mutta sanoisin itse, että työ on yksi tärkeä osa elämääni. Se tärkein on tietenkin tyttäreni. Perheeseeni kuuluu tyttäreni lisäksi mieheni ja hänen kaksi aikuista poikaa edellisestä avioliitosta. Olemme olleet yhdessä jo lähes 20 vuotta. Vapaa-aika kuluu pitkälti mökillä, jossa aina riittää tekemistä.

Sain vuonna 2016 mahdollisuuden lähteä työssäni ulkomaankomennukselle Saksaan. Tämä tuli hieman yllättäen, mutta halusin ehdottomasti lähteä. Perheellisenä päätös vaikutti kuitenkin myös muihin kuin minuun itseeni. 

Mieheni on hyvässä työpaikassa, ja tyttäremme oli siinä vaiheessa jo aloittanut koulun. Jouduimme tarkkaan miettimään, miten voisimme ulkomaankomennuksen toteuttaa. Kun tyttäremme oli jo aika vanha ja koulussa, ei hyppäys koti-isäksi tuntunut houkuttelevalta. 

Muutto Saksaan

Päätimme lopulta, että muutan tyttäreni kanssa Saksaan, ja mieheni jäisi Suomeen töihin ja tulisi Saksaan säännöllisesti myös etätöihin, mikä käytännössä tarkoitti joka toista viikonloppua torstaista maanantaihin.

Käytännön asioita oli paljon: tytär tuli ilmoittaa kouluun, asunto/talo piti löytää toisesta maassa, täytyi päättää, mitä otetaan mukaan, au pair piti löytää... Mieheni ei alussa ollut koko asiasta kovin innoissaan, joten hoidin itse nämä käytännön asiat kevään aikana, samalla kun jo aloitin työskentelyn Saksassa.

Lähtö oli edessä elokuussa - olimme Suomessa perhetilanteen takia mahdollisimman pitkään. Lensimme Frankfurtiin tyttäreni ja au pairin kanssa perjantaiaamuna. Mukana meillä oli neljä matkalaukkua. 

"Lentokentältä menimme taksilla uuden kodin kautta suoraan koululle, jossa oli Welcome day." 

Emme olleet vielä koskaan käyneet koululla. Siinä ihmettelimme hienoa kampusaluetta, ja valehtelisin, jos sanoisin, ettei jännittänyt.

Ensimmäiset viikot kuluivat lähinnä Ikeassa, ja mieheni ehti onneksi ensimmäiseksi viikoksi paikalle kokoamaan huonekaluja. Alussa meillä oli kaksi parisänkyä ja olohuoneessa matto ja tv. Parin viikon kuluttua saimme lisää kalusteita, kun tuttumme muutti takaisin Suomeen, ja ostimme osan heidän huonekaluistaan.

Koulun alku oli todella haastava. 

Tyttäreni meni toiselle luokalle rohkeana, mutta huomasi melko nopeasti, ettei hän ymmärtänyt mitään, ja ettei kukaan ymmärtänyt häntä. 

Tästä seurasi monta itkuista viikkoa. Olin itse myös aika väsynyt - uuden talon kalustaminen ja uusi työ uudessa ympäristössä veivät voimia. Mietin välillä, olenko tehnyt ison virheen - rikkonut perheeni, ja nyt kaikki ovat onnettomia. 

Onneksi pikkuhiljaa kaikki asiat alkoivat sujumaan paremmin. Tytär oppi englannin suhteellisen nopeasti. Hänellä oli yhdeksän tuntia englantia viikossa neljän lapsen ryhmässä. Koulu oli siis kansainvälinen koulu, joka oli tottunut ottamaan vastaan lapsia, jotka eivät osanneet kieltä. 

Tämä oli todellinen onni - en voisi kuvitella, millaista olisi ollut normaalissa saksalaisessa koulussa. Noin kuuden viikon jälkeen tyttäreni osasi jo jonkun verran englantia, ja luokalta oli löytynyt ruotsalainen poika, joka osasi auttaa tarvittaessa (kotikielemme on ruotsi). 

"Au pair oli ihana, lämmin henkilö, joka jaksoi tsempata, leikkiä ja lohduttaa." 

Mieheni alkoi matkustaa luoksemme säännöllisesti, ja löysin töistä uuden hyvän ystävän, joka asui meitä lähellä ja joka oli myös itse ulkomaankomennuksella Suomesta. Kyllä tämä tästä.

Saksalainen arkemme

Arki Saksassa oli melko samanlaista kuin Suomessa. Minä töissä, tytär koulussa. Koulupäivät olivat huomattavasti pidempiä, ja harrastukset olivat koulun yhteydessä. Au pairin tehtävä oli saattaa tytäremme kouluun ja hakea hänet iltapäivällä, auttaa läksyjen kanssa ja tehdä tarvittaessa illallinen. 

Työnantajani on ruotsalainen pankki, jolla on perhekeskeiset arvot, joten työpäiväni olivat suurimmaksi osaksi aika normaaleja. Tämä oli todella tärkeää, koska olin nyt ainoa vanhempi kotona. Lisäksi arkea helpotti siivooja, joka kävi meillä joka toinen viikko.

Minulle oli tärkeää, että au pair hoitaa lasta ja auttaa arjen pikku askareissa sekä ruoan laitossa, ja että siivooja hoitaa siivouksen.

Au pairit löytyivät Facebookin kautta. Ensimmäinen au pairini oli puolituttu, ja seuraavat meille ihan uusia tuttavuuksia. Luotin vaistoihini ja fiilikseen, kun haastattelin heitä. Pyysin myös suosittelut ja soitin ja tarkistin ne erikseen. 

Kaikki au pairit olivat omalla tavallaan ihania, ja heistä tuli perheen jäseniä. Heille tämä oli myös ensimmäinen ulkomaankokemus. En sano, että eläminen 18-19-vuotiaan kanssa on aina optimaalista, mutta oikealla asenteella löysimme kaikkien kanssa arkirutiinit ja toimintatavat. 

Au pairien viikonloput olivat vapaat, ja usein he olivat silloin reissussa, kavereilla tai tutustumassa Frankfurtin yöelämään. Kun au pair oli huoneessaan ovi kiinni, sinne ei saanut mennä. Pidämme edelleen kaikkien kanssa yhteyttä, ja olen iloinen, että tyttäremme sai monta ihanaa isosiskoa.


"Kun mieheni oli käymässä, vietimme todella tiiviisti aikaa keskenämme. Teimme usein viikonloppureissuja tai retkiä eri paikkoihin." 

Talvella kävimme laskettelemassa Itävallan Alpeilla ja kesällä huvipuistoissa tai linnoissa. Saksassa kaikki kaupat ovat sunnuntaisin kiinni, joten asioiden hoitaminenkaan ei ollut silloin mahdollista. Eli perheaika oli todella perheaikaa. 

Täällä Suomessa koen, että arkemme on hektisempää ja velvoitteita on paljon, mikä tarkoittaa, että näemme tyyliin eteisessä, kun kaikki tulevat ja menevät. Saksassa talo ei ollut meidän, meillä ei ollut paljon ystäviä, ei sukulaisia, ei kesämökkiä, ei harrastuksia viikonloppuisin eikä paljon mitään muitakaan velvoitteita.

Kokemuksena ulkomaankomennus on ainutlaatuinen. 

"Tytär sai äidinkielen tasoisen englannintaidon, perheenä saimme paljon yhteisiä kokemuksia reissuista ja retkistä ja työkokemus oli mahtava." 

Työstä vielä sen verran, että työ on työtä eli siinä on hyviä ja vähemmän hyviä hetkiä. Oli kuitenkin todella rikastuttavaa työskennellä ihan eri kulttuurissa, ja opinkin paljon samalla itsestäni. Alun epävarmuuden jälkeen jäimme lopulta kolmeksi vuodeksi Saksaan. Sanoin yksi vuosi kerrallaan, kun lähdimme. 

Neljä matkalaukkua mennessä vaihtui Niemen rekkaan ja 83 pakettiin takaisin muuttaessa. 

Mukana ulkomaankomennuksella ei ollut vaimoa hoitamassa kaikkia käytännön järjestelyitä, eli todella kunnioitan kaikkia naisia ja miehiä, jotka lähtevät puolison roolissa komennukselle mukaan. Mutta onnistui se näinkin, vaikka kaikki ei aina ollut optimaalista, eikä meillä ollut kauniisti sisustettua kotia. Monta ystävää kävi meillä vierailulla, ja silloin tunsin, että saimme jakaa tämän kokemuksemme myös heidän kanssaan. Olen myös ikuisesti kiitollinen miehelleni, joka alun mutinoiden jälkeen päästi minut matkaan tyttäremme kanssa, rakensi Ikean huonekalut, hoiti minulle vaikeat talon ylläpitoon liittyvät asiat ja ennen kaikkea tuki minua ja oli täysillä mukana.


Muutama käytännön vinkki, jotka saivat minut jaksamaan ja nauttimaan ulkomaankomennuksestani:

Suunnitelmallisuus - Aikataulut, lennot ja lomat on tärkeä suunnitella ajoissa niin, että kulut pysyvät kohtuullisina ja kaikilla on kalenterit päivitetty.

Positiivinen asenne - Kyllä kaikki järjestyy, vaikka asiat eivät aina mene optimaalisesti.

Armollisuus - Kaiken ei tarvitse olla täydellistä. Meillä ei ollut kolmeen vuoteen yhtäkään taulua seinällä ja hyvin meni kuitenkin.

Ystävät - On tärkeää olla joku hyvä ystävä paikan päällä ja pitää yhteyttä tärkeisiin ystäviin kotona. Töistä kotiin ajaessa tulikin juteltua useimmiten puhelimessa.

Au pair - Arjen pyöritys ei olisi onnistunut ilman au pairia. Luota vaistoihisi au pairin valinnassa ja kohtele häntä kuin perheenjäsentä.

Siivooja - Arjen luksus, sillä en olisi jaksanut viikonloppuisin siivota.

Koulu - Kansainvälinen koulu, josta löytyy rutiinit ottaa vastaan lapsi, joka ei osaa kieltä. Lisäksi tällaisilla kouluilla on paljon enemmän resursseja normaaliin kouluun verrattuna. Oli hienoa saada olla osana kansainvälistä yhteisöä, jossa oli perheitä todella monesta eri maasta.

Blogi - Kirjoitin blogia lähinnä omaksi ilokseni, ja jotta saisin dokumentoitua seikkailumme. Blogin kautta myös äitini ja ystäväni saivat seurata tekemisiämme.

Rohkeus - Kaikki tekevät omat päätöksensä, ja on monia, jotka varmasti kyseenalaistavat valintoja, mutta kotiin pääsee aina. Minua olisi ikuisesti harmittanut, jos olisin sanonut tälle mahdollisuudelle ei.