Uusperheen elämä ei ollutkaan kaikille ihana uusi alku
Perhe-elämä ja arjen pyörittäminen on usein täynnä erilaisia haasteita. Kun jo muutenkin välillä kimuranttiin lapsiperheen elämään lisätään muutama ex-puoliso ja heidän uudet puolisonsa sekä sekoitus omia lapsia ja bonuslapsia, on jo noustu vaikeusasteessa aivan uudelle tasolle.
Jokaisen uusioperheen tausta on erilainen, mutta oman kokemukseni perusteella voisin antaa yhden yleispätevän vinkin: Muistakaa, että vaikka itse olette puolisosi kanssa korvia myöten rakastuneita ja onnenne kukkuloilla, eivät lapsenne sitä ole.
Vaikka teidän mielestänne edessänne on uusi ihana alku, voivat lapsenne tuntemukset olla päinvastaiset. Puhumattakaan ex-puolisojen mielipiteistä tai innostuksesta.
Riitoja ja vielä lisää riitoja
Olen aina ollut nopea liikkeissäni. En jää jahkailemaan, vaan teen nopeasti suuriakin päätöksiä. Voisin kai sanoa olevani tunneihminen ja innostun helposti. Kun rakastun, tunnen sen koko kehossani.
Kun tapasin nykyisen mieheni, tiesin heti, että siinä hän on! Siihen aikaan hän asui vielä ulkomailla, emmekä tavanneet montaa kertaa seuraavien kuukausien aikana, mikä oli oikeastaan ihan hyvä asia.
Omasta avioerostani oli kulunut melko lyhyt aika, ja vaikka se oli ollut prosessissa monta vuotta, oli lopullinen avioero iso muutos lasteni elämässä. Reilu puoli vuotta tapaamisestamme tuleva mieheni muutti takaisin Suomeen kahden poikansa kanssa, ja lasten äiti jäi kotimaahansa. Itselläni on saman ikäisiä poikia, joten meillä oli tietenkin suuria odotuksia siitä, miten viettäisimme poikien kanssa hauskoja yhteisiä hetkiä. No näin ei todellakaan käynyt!
"Alkuun kaikki lapset riitelivät enemmän kuin koskaan aikaisemmin."
Tuntui siltä, että uusista bonusveljistä ei juurikaan tykätty. Yritimme keksiä vaikka mitä hauskaa tekemistä, mutta kerta toisensa jälkeen lopputuloksena oli pettymys. Kenelläkään ei ollut hauskaa oltiin sitten kotona, mökillä tai vaikka huvipuistossa. Omat poikani asuivat joka toinen viikko isänsä luona, ja yksi heistä kirjoittikin huoneeseensa tussilla isoilla kirjaimilla "EI SAA KOSKEA MINUN TAVAROIHIN".
Olimme mieheni kanssa kuitenkin vastarakastuneita, joten jaksoimme selvitellä riitoja sekä jatkaa yrittämistä ja keksiä uusia suunnitelmia yhteiselle elämälle. Halusin niin kovasti, että pojistamme tulisi ystäviä. Ja tässä olikin ehkä se suurin virhe.
"Olimme itse liian innokkaita, emmekä antaneet pojille tarpeeksi aikaa sopeutua uuteen elämään. Halusimme liikaa liian nopeasti."
Kuvittelin, että asiat kyllä järjestyvät, jos luen kaikki mahdolliset uusioperheen oppaat ja noudatan kaikkia ohjeita ja vinkkejä. Sain jopa koko perheen suostuteltua uusioperhe-leirille. Taas kuvittelin, että saamme kaikki uusia työkaluja arjen haasteisiin. Sen leirin sato jäi köyhäksi.
Lapset olivat leirin jälkeen lähinnä enemmän ärsyyntyneitä kuin innostuneita. Heille oli järjestetty ohjelmaa omissa ryhmissä. Kun kysyin pojaltani, miten heillä oli mennyt, oli vastaus "istuimme piirissä puhumassa kuin alkoholistit". Hän oli ilmeisesti nähnyt turhan monta amerikkalaista elokuvaa.
Pettymyksen, epätoivon ja väsymyksen tunteet olivat itselläni usein läsnä. Yritin olla jonkinlainen superäiti, joka hoitaa kaiken ja kykenee mihin vaan. Luin kaikkien lasten kanssa läksyjä, tein ruokaa ja siivosin joka paikassa lojuvia vaatteita ja tavaroita. Annoin kaikkeni ja vielä vähän enemmän. Omassa rakkauden huumassani olin päättänyt saada kaiken onnistumaan.
Maltti on valttia
Noin puolentoista vuoden ajan uusperheessämme riideltiin, eikä yhteistä säveltä meinannut millään löytyä. Näin jälkikäteen ajateltuna meidän olisi varmaan heti alkuun pitänyt hoitaa asumisjärjestelymme eri tavalla. Kun nykyinen mieheni muutti lastensa kanssa Suomeen, hän ei juurikaan ehtinyt asettautua ennen kuin muutimme yhteen.
Lapsille olisi varmaan ollut tärkeää ensin isänsä kanssa tutustua uuteen kotimaahansa ja uuteen arkeen omassa uudessa kodissa. Olin itse jäänyt asumaan edellisen perheemme kotiin, kun ex-puolisoni muutti pois.
"Vaikka erostamme oli jo kulunut jonkin aikaa, eivät omat poikani luultavasti olleet valmiita siihen, että uusi mies ja uusia lapsia muuttaa heidän lapsuudenkotiinsa."
Kaiken lisäksi uusien bonuslapsieni äiti asui ulkomailla, joten mieheni lapset asuivat meillä käytännössä koko ajan. Näin ollen he jäivät asumaan kanssani, kun omat lapseni muuttivat joka toinen viikko isänsä luokse. Vaikka heillä oli siellä kaikin puolin asiat mallikkaasti, oli ilmassa kuitenkin varmaan myös mustasukkaisuutta.
Niistä ajoista meillä on muistona permanenttitussilla kirjoitetut lauseet poikani huoneessa. Toisaalta tilanne ei myöskään ollut helppo bonuslapsilleni, jotka vuorostaan näkivät, kuinka paljon omat lapseni saivat viettää aikaa ja yhteistä arkea molempien vanhempiensa kanssa.
Monta kertaa maltti on valttia. Toisaalta jälkiviisaus ei ketään kuitenkaan auta, ja elimme myös uuden suhteemme kannalta hankalassa tilanteessa. Mieheni oli arjen pyörittämisessä käytännössä yksinhuoltaja.
Usein uusioperheissä molempien lapset käyvät melko säännöllisesti myös toisen vanhemman luona. Mieheni lapset eivät kuitenkaan pystyneet kovin usein matkustamaan äitinsä luokse. He olivatkin kanssamme lähes aina, ja siksi meillä ei ollut juurikaan omaa yhteistä aikaa. Varmaan tästä syystä myös yhteen muutto kävi nopeammin kuin ehkä muuten olisi käynyt.
Olimme rakastuneita ja halusimme viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä.
Meidän kohdallamme se tarkoitti, että arjessa oli aina lapsia läsnä.
Olen monta kertaa kuullut, että on perheen tausta mikä tahansa, lapset melkein aina reagoivat tavalla tai toisella uuteen arkeen. Kuten aluksi sanoin, olen oppinut ymmärtämään, että lapset eivät ole valinneet toisiaan eivätkä he elä rakkauden huumassa. Lasten pitää ensin oppia tuntemaan toisensa ja hyväksymään uusi elämäntilanne. Vaikka kuinka asioita haluaisi nopeuttaa, ainakin omalla kohdallamme tilannetta paransi vain aika.
Kuinka meidän kävi?
Tänä päivänä uskallan väittää, että elämme kaikki sulassa sovussa, ja mielestäni pojat vaikuttavat tyytyväisiltä. Uusioperheemme lisäksi heillä on paljon läheisiä ympärillään. Entiset puolisomme ja heidän uudet puolisonsa, isovanhemmat ja kaikki ystävät ja sukulaiset huomioivat upeasti kaikkia poikia. Pystymme järjestämään lapsille juhlat niin, että he saavat samaan aikaan paikalle kaikki heille läheiset ja tärkeät ihmiset. Arvostan suuresti, että tämä on ollut meille ja lapsillemme mahdollista.
Toisaalta en olisi ikinä uskonut, että elämä uusioperheessä voi ajoittain olla niin vaikeaa ja uuvuttavaa.
"En ollut myöskään varautunut siihen, kuinka koville suhde voi joutua."
Hyvin harvoin pystymme keskittymään mieheni kanssa vain toisiimme. Jo tutustumisvaiheessa on huomioitava myös lasten tarpeet. Uuden suhteen rakentaminen silloin, kun elämässä on jo sinun ja minun lapset, ei aina ole helppoa.
Vuosien varrella olemme oppineet paljon siitä, kuinka antaa tilaa toisillemme ja kuinka voimme ymmärtää myös toistemme tarpeita. Itselleni on ollut tärkeää saada omaa aikaa, kun poikani ovat isänsä luona. Samalla myös mieheni saa omaa aikaa lastensa kanssa, mikä puolestaan on ollut heille tärkeää.
"Oleellinen asia itselleni sekä kaikille osapuolille on ollut ymmärtää, etten ole bonuslapsieni äiti."
Heillä on jo oma äiti, asui hän sitten lähellä tai kaukana. Hän on heidät tähän maailmaan synnyttänyt ja kasvattanut. Olen nimenomaan BONUSäiti ja voin olla heille arjessa turvallinen ja luotettava aikuinen ja tarvittaessa auttaa heidän isäänsä kasvatuksen haasteissa. Mutta äiti olen vain omille pojilleni. Heistä kannan ja minun kuuluukin kantaa vastuu yhdessä heidän isänsä kanssa.
Tutustu myös terapeuttina ja uusperheneuvojana toimivan Anna Kolsterin blogivideoon ja artikkeliin aiheesta: "Kun oma vanhempi rakastuu – Lapsen näkökulma uusperheeseen".
Lisätietoa ja vertaistukea
Suomen Uusperheiden Liitto ry (Supli) tarjoaa uusperheille neuvontatyön lisäksi osallisuutta vertaistukea ja erilaisia koulutusmahdollisuuksia. Suosittelemme tutustumaan SUPLIn verkkosivuihin ja heidän palvelutarjontaan, jos koet uusperhe-elämän olevan haasteellista tai muuten vaan haluat asiasta lisätietoa.