Kuulonparannusleikkauksessa korvaan voidaan asentaa proteesi, joka kuljettaa äänen sisäkorvaan
Synnynnäisestä kuuloviasta kärsivä voi saada kuulonparannusleikkauksesta merkittävää helpotusta. Nykyaikaisilla tekniikoilla voidaan palauttaa kuulo lähes ennalleen. Myös lapsille tehtävät korvien putkitukset kuuluvat kuulonparannusleikkauksiin.
Niitä käsittelen erillisessä artikkelissa "Putkittamalla voi katkaista korvatulehduskierteen".
Olen Jussi Jero, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, korvakirurgi ja professori. Tässä artikkelissa ja videolla, kerron geneettisten vikojen sekä infektion aiheuttamien ongelmien korjaamisesta kuulonparannusleikkauksella. Videolla selostan myös leikkaustekniikoita piirtämällä.
Kuulontutkimuksella selvitetään leikkausmahdollisuus
Suurin osa kuulonalenemista on sisäkorvaperäisiä ja niiden helpottaminen on mahdollista vain kuulolaitteella. Osassa taustalla on kuitenkin johtumistyyppinen vika, joka on mahdollista korjata leikkauksella. Jos kuulo alkaa heiketä onkin tärkeää kääntyä erikoislääkärin puoleen ja selvittää kuulontutkimuksella kuulonaleneman syy.
"Jotta kuulokäyrän avulla voin selvittää, onko kyseessä johtumistyyppinen vai sisäkorvaan liittyvä vika, on kuulokäyrän oltava riittävän laaja."
Kuuloseula ei siis riitä, vaan on tärkeää tehdä äänesaudiometria, joka sisältää sekä ilmajohto- että luujohtotutkimuksen.
Korvaan voidaan rakentaa uusi kuuloluuketju
Nykyaikaiset tekniikat, kuten mikroskooppinen kirurgia ja lasertekniikka, mahdollistavat johtumistyyppisistä vioista aiheutuvien kuulonalenemien tehokkaan hoidon.
Infektion aiheuttaessa kuuloluun katkeamisen, tärykalvolle saapuva ääni ei liiku kuuloluista jalustimelle ja sitä kautta simpukan sisälle. Ääni siis pysähtyy kesken matkan. Kuulonparannusleikkauksella korvaan rakennetaan uusi kuuloluuketju joko hyödyntäen jäljellä olevia kuuloluita tai erilaisilla proteeseilla.
Äänen värähtely kulkee korvassa proteeseja pitkin sisäkorvaan
Kolesteatooman eli helmiäisen aiheuttamia vaurioita voidaan korjata sekä PORP-osaproteesilla että TORP-proteesilla eli pitkällä kokoproteesilla. TORP-proteesia käytetään silloin, kun korvassa on jäljellä vain jalustimen levy.
"Proteesin avulla tärykalvo ja jalustimen levy voidaan yhdistää toisiinsa."
Kuulonparannusleikkauksella voidaan myös hoitaa otoskleroosin aiheuttama kuulonalenema. Otoskleroosi on usein suvussa kulkeva sisäkorvan sairaus, jossa sisimmäinen kuuloluu eli jalustin kiinnittyy virheellisesti sisä- ja välikorvan väliseen soikeaan ikkunaan.
Leikkauksessa jalustimen levyyn tehdään laserilla ja mikroporalla reikä, johon kiinnitetään titaaninen mäntäproteesi, joka kuljettaa värähtelyn eteenpäin sisäkorvaan.
Kuulonparannusleikkaus auttaa suurinta osaa
Kokemukseni mukaan valtaosa potilaista hyötyy kuulonparannusleikkauksesta. Johtumistyyppisissä vioissa 80-85 prosenttia potilaista kokee saaneensa apua kuulonparannusleikkauksesta.
Lähes kaikki tärykalvon reiät on mahdollista korjata kirurgisesti ja tärykalvon paikkaamisesta kerronkin enemmän artikkelissa korvien putkituksesta sekä näytän piirtämällä, kuinka tärykalvon reikä tarvittaessa paikataan.
Työni on hyvin antoisaa ja koen, että saan auttaa potilaita. Pääsääntöisesti potilaani ovatkin kiitollisia saamastaan avusta.
Jussi Jero
Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri
Olen korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, professori ja korvakirurgi. Hoidan potilaita vauvasta vaariin. Korva-, nenä- ja kurkkutautien alalla hoidan erilaisia infektioita ja ongelmia, teen tutkimuksia sekä pieniä ja suuri toimenpiteitä. Minulla on laaja osaaminen korvakirurgiasta ja teen toimenpiteitä ja leikkauksia korvien putkituksesta kuulonparannusleikkauksiin. Lisäksi olen perehtynyt kallonpohjan kasvaimien hoitoon.
Ajan vastaanotolleni voit varata verkkoajanvarauksen kautta Pihlajalinnan lääkärikeskuksiin ja Pikkujätin lastenlääkäriasemalle ja Mehiläisen lääkärikeskuksiin. Leikkauksia teen yksityisissä sairaaloissa.