Raskausviikko 27

01.11.2021

Raskauden seuranta erilaisilla sovelluksilla

Ensimmäisellä neuvolakäynnillä viikolla 8 vastaan tuli jälleen pahvinen äitiyskortti. Kokemuksiani kaikista eri järjestelmistä ja seurattavien asioiden sekamelskasta voitte lukea viikon 8 blogikirjoituksesta. 

Kannan pahvista korttia kyllä mukanani koko raskauden ajan, koska esimerkiksi yksityisiä palveluita käyttäessäni sekä gynekologit että kätilöt haluavat nähdä kortin. He kirjaavat myös korttiin kaikki tarvittavat tiedot.


Julkisella puolella on monta eri järjestelmää, ja lisäksi tällä hetkellä julkisen ja yksityisten palveluiden ainoa yhteinen järjestelmä on Omakanta. Järjestelmä on kovin kömpelö, ja sitä on hankala käyttää, ja veikkaan, että näin tulee olemaan vielä pitkään. Tiedän myös, että synnytyssairaalassa pyydetään tämä pieni pahvinen kortti, jonka saan takaisin vasta kotiin lähtiessä.

Vaikka käytän kiltisti korttia, haluan kuitenkin itse seurata raskautta ja tulevan vauvan kehitystä sopivalla sovelluksella. Suuntaan siis sovelluskauppaan ja yritän hakea kaikki raskauden ja vauvan kehityksen seurantaan tarkoitetut ilmaiset sovellukset. Se, että sovellukset ovat ilmaisia, tarkoittaa kuitenkin väistämättä sitä, että niissä halutaan myydä minulle jotain ja seurata, mitä teen. Päädyn lopulta lataamaan kuvassa olevat kahdeksan sovellusta.

Tutkin sovellusten tarjoamia ominaisuuksia ja palveluja. Huomaan, että kaikissa on aika samoja perusasioita, kuten tietoa raskauden eri vaiheista sekä erilaisia raskausaikaan ja sen ongelmiin liittyviä artikkeleita. Sovelluksissa on lähinnä seuraavia eroavaisuuksia:

  • Sovellus on joko ulkomainen tai kotimainen, ja se toimii kokonaan suomeksi tai osittain myös englanniksi.
  • Sovellukseen voi tai ei voi tallentaa tietoja omasta kehityksestä.
  • Sovelluksessa seurataan vain raskautta tai lisäksi vauva-aikaa tai myös taaperon ja lapsen kehitystä.
  • Sovellus on yhden tuotevalmistajan oma markkinointikanava tai sovellus kaupallisilla yhteistyösopimuksilla.

Libero sekä Raskaus + -sovellukset 

Päädyn lopulta käyttämään Liberon omaa sovellusta sekä Raskaus + -sovellusta. Sovellukset toki kehittyvät ja ominaisuudet päivittyvät koko ajan, mutta tässä vaiheessa nämä kaksi vaikuttivat vastaavan eniten omia tarpeitani nyt ja tulevaisuudessa. 

Rekisteröidyn myös täysin kotimaisen Layette-äitiysapplikaation käyttäjäksi. Kyseisessä sovelluksessa on ihan hyvää tietoa mainosten joukossa, mutta kaikki tieto on yleisellä tasolla, eikä sovellukseen voi lisätä omia muistiinpanoja ja kehityskäyriä tai kerätä pisteitä tai verkostoitua.

Liberon sovellus on kustomoitu Suomeen, ja kaikki sen sisältämä tieto koskee Suomea. Sovelluksessa voi yleisen raskausseurannan lisäksi kerätä Liberokerhon pisteitä, joita voi sitten hyödyntää pistekaupassa. Siellä myydään Liberon omien tuotteiden lisäksi muiden valmistajien tuotteita. 

Lisäksi kerhon jäsenenä voi rekisteröidä vaippakoodeja. Niiden käyttö tulee tarpeelliseksi vauvan syntymän jälkeen. Kerholla on kaikenlaista toimintaa keskustelupalstoista verkostoitumiseen. Koska Libero itse myy tuotteita vauvoille ja taaperoille, ei tässä sovelluksessa selkeästi olla panostettu yhtä paljon raskauden seurantaan. Paino- ja pituuskäyriä voi syöttää vauvan syntymästä lähtien, mutta muuten omia tietoja voi syöttää lähinnä muistilistojen muodossa.

Raskaus + -sovellus on Philipsin kehittämä. Artikkeleita en juuri seuraa, sillä vaikka osa niistä onkin käännetty suomeksi, ne ovat kansainvälisiä eli samoja kaikille maasta riippumatta. Mutta tähän applikaatioon voin syöttää vaikka mitä tietoja. Voin syöttää oman aloituspainoni ja seurata painon kehitystä raskauden aikana. Sovellus laskee myös suoraan, miten paino on noussut viikkotasolla. 

Sikiön viikkotason kehityksestä on yleistasoisia tekstejä, ja niiden lisäksi kehitystä voi seurata myös 3D-mallinnuksella. Sovellukseen voin tallentaa kuvia omasta raskausvatsasta ja verrata sen kehitystä aiempiin omiin kuviin sekä yleiseen animoituun kuvaan. Voin myös esimerkiksi tallentaa kaikki tapaamiset kalenteriin, tehdä henkilökohtaisia viikkomuistiinpanoja kuvien kera, tehdä omia muistiinpanoja valmiiden listojen tueksi ja tallentaa ultraäänikuvia. Näitä kaikkia ominaisuuksia voi käyttää ilmaiseksi.

Sovelluksesta on eri versioita ja premium-työkalun käyttöönotto maksaa 3,99 euroa, ja sillä voi käyttää vauvan liikelaskuria ja supistuslaskuria sekä hyödyntää valmista pohjaa synnytyssuunnitelmalle ja sairaalakassille.

Sovelluksessa keskitytään vain raskauteen, mikä tekee siitä varmasti selkeän ja hyvän. Syntymän jälkeen seuranta siirtyy Vauva + -sovellukseen. Siellä voi seurata vauvan kasvua, syöttöjä, unta ja ilmeisesti myös vaippojen pissa- ja kakkamäärää. Katsotaan sitten, onko itselläni tähän lainkaan tarvetta.

Sokerirasitus 

Käyn tällä viikolla uudestaan sokerirasituksessa. Kun on kerran sairastanut raskausdiabeteksen, sokerirasitus tehdään ensimmäisen kerran jo viikoilla 12-16. Ensimmäisestä glukoosin seurannastani voit lukea viikon 15 blogitekstissä ja lisää tietoa aiheesta sekä aikaisemmin sairastamastani raskausdiabeteksesta voit lukea täältä. 

Tällä kertaa sokeriliuoksen juominen ei oikeastaan tuntunut miltään, mikä ehkä vähän huolestutti. Olin kuitenkin seurannut melko tarkasti ruokavaliotani. Selkeästi raskaus vaikuttaa sokerin sietokykyyni negatiivisella tavalla. Ensi viikolla on vuorossa taas neuvolakäynti, missä voin tarvittaessa keskustella asiasta lisää.