Kuivalta tuntuva iho on usein todellisuudessa rasvoittuva

03.01.2024

Kuiva ja pintakuiva iho ovat eri asioita. Kuiva iho on rakenteellisesti kuiva ja pintakuivuus on taas väliaikainen tila. Usein pintakuiva iho vaikuttaa siltä, kuin se kaipaisi aina vain lisää kosteutta etenkin puhdistuksen jälkeen. Iho on herkästi samea ja pinta epätasainen, taustalla on väärä kosmetiikka.

Todellisuudessa huonoille tavoille opetettu iho saattaakin olla rasvoittuva ja tämä on usein yllätys asiakkaalle. Suurimmalla osalla T-alue rasvoittuu ja posket kaipaavat hellävaraisempaa otetta.


Olen ihonhoitoihin ja esteettisiin hoitoihin perehtynyt sairaanhoitaja Elina Lähdetie ja tässä artikkelissa annan vinkkejä rasvoittuvan ihon hoitoon.



Karsi turhat tuotteet ja panosta hyvään puhdistusaineeseen

Ihon rasvoittuminen johtuu sekä sisäisistä tekijöistä että ulkoisista opituista tavoista. Ihon rasvaisuuteen vaikuttavat geenien ja hormonien lisäksi esimerkiksi ruokavalio, ihonhoito rutiinit ja meikkaaminen. Moni meistä opettaa ihonsa turhan janoiseksi, kun pintakuivuus mielletään kuivuudeksi.

Kun asiakas saapuu vastaanotolleni, käyn ensimmäisenä läpi käytössä olevat tuotteet. Yleensä karsin tuotteita rankalla kädellä ja suosittelen hankkimaan hyvän puhdistusaineen, joka onkin ihonhoidon kulmakivi. Käytettävät tuotteet tulee valita niin, että ne tukevat pintakuivuuden ja rasvoittumisen tasapainottamista.

"Rasvoittuvalle iholle sopivat useat erilaiset hoitomenetelmät ja laitehoidot ja ihonhoidon edetessä parempaan suuntaan hoitomahdollisuudet monipuolistuvat."

Uusien ihonhoitorutiinien opettelu vaatii aikaa

Tärkeä osa rasvoittuvan ihon hoitoa on puhdistus ja kuorinta. Laadukas puhdistusaine poistaa päivän aikana kertyneet saasteet, meikin ja lian iholta. Viikko rutiinissa mukana oleva kuorinta irroittaa kuollutta ihosolukkoa ja parantaa tuotteiden imeytymistä. Kuorintoja on monenlaisia ja ihosta riippuen suositus on kiteinen kuorinta tai ns. kemiallisesti toimiva kuorinta tai joskus jopa sekä kiteinen että kemiallinen. 

Samalla kun puhdistusrutiinit uusitaan, aloitetaan usein ihoa totutella vähäisempään voiteiden ja seerumien määrään. Kosteutus on kuitenkin tarpeen, mutta vuodenajasta ja ihosta riippuen koostumukset valitaan sen hetkiseen tilanteeseen sopien. Tutustu blogiini ihonhoidosta kesällä ja talvellaIho saattaa aluksi ikään kuin kipuilla kosteuttavien tuotteiden vähentämisen vuoksi. 

"Usein asiakas ei ole itse edes huomannut, että iho on rasvoittuva, kun pintakuiva iho huutaa kosteutta jokaisen puhdistuskerran jälkeen." 

Uusien ihonhoitorutiinien opetteleminen vaatiikin pitkäjänteisyyttä, mutta huonoille tavoille oppinut iho on kuitenkin mahdollista kirkastaa ja tasapainottaa.

Ihonhoidon ammattilainen voi auttaa, mutta tärkeintä on onnistunut kotihoito

On iho sitten rasvoittuva, kuiva tai pintakuiva, on tärkeimmässä osassa ihonhoidossa onnistunut kotihoito. Vastaanotollani tehtävät temput ovat kokonaisuudessa lopulta aika pienessä osassa eikä niistä ole hyötyä, jos kotihoito ei puhu onnistumisen puolesta.

Mikäli tunnistat omat haasteesi liittyen ihonhoitoon, varaa ihmeessä aika joko minulle tai oman luottotyyppisi vastaanotolle. Apu ongelmiin voi olla yllättävän pienistä asioista kiinni. Vastaanotollani katsomme yhdessä, ovatko käyttämäsi hoitotuotteet linjassa sen kanssa, millaista hoitoa ihosi kaipaa. 

Elina Lähdetie

Sairaanhoitaja

Olen esteettisiin ihon hoitoihin erikoistunut ja kouluttautunut sairaanhoitaja. Hoitosuositukset ja -ratkaisut perustuvat tutkittuun tietoon ja säännölliseen kouluttautumiseen niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Teen monipuolisesti hoitoja niin iho-ongelmien rauhoittamiseen kuin ikääntymismuutosten ennaltaehkäisyyn. 

Lisätietoa taustastani ja erilaisista hoitovaihtoehdoista sekä ajanvaraus By Elina Lähdetie verkkosivuiltani sekä inspiraatiota ja asiakaskokemuksia instagram-tililtäni . Pidän vastaanottoa Helsingin ydinkeskustassa.