Kuivan ihon kuorinta on tärkeää, jotta hoitotuotteet pääsevät vaikuttamaan oikein

02.01.2024

Kuivan ja herkistyneen ihon taustalla saattaa olla atopiaa tai ruusufinniä, lisäksi vääränlainen kotikosmetiikka voi herkistää ja kuivattaa. Pintakuivuuden, punoittelun ja kirvelyn takana saattaakin kotihoitotuotteet, eikä sairaus.


Olen ihonhoitoihin ja esteettisiin hoitoihin perehtynyt sairaanhoitaja Elina Lähdetie ja tässä artikkelissa ja alla olevalla videollani, annan vinkkejä kuivan ihon hoitoon.



Ihon kuivuudessa saattaa olla kyse vain tunteesta

Toisinaan iho tuntuu kuivalta kuin hiekkapaperi. Tällaisessa tilanteessa usein haetaan rasvaisempaa ja öljyisempää tuotetta avuksi, ja tunne voi silti olla että mikään määrä kosteutta ei tunnu riittävän. Kuivan ihon taustalla voi olla esimerkiksi atopia tai jokin muu ihoa kuivattava tekijä tai sairaus. Iho kuivuu myös iän myötä. Lue lisää ikääntyneen ihon hoidosta.

Toisaalta ihon kuivuuden taustalla saattaa myös olla väärin valitut kotihoitotuotteet. Kuten kaikessa ihonhoidossa, myös kuivan ihon kohdalla oikeanlainen ja onnistunut kotihoito onkin kaiken perusta. 


Kuollut ihosolukko estää tuotteiden oikeanlaisen vaikuttamisen

Vaikka kotihoitotuotteet olisivat kunnossa, ei niistä ole hyötyä, jos tuotteiden ainesosat eivät pääse vaikuttamaan oikein. Ihon kuorinta on syytä ottaa osaksi säännöllisiä ihonhoitorutiineja, sillä pintakuiva iho saattaa olla seurausta ihon pinnalle kertyneestä kuolleesta solukosta. 

"Tässä tapauksessa kalleimmatkaan hoitotuotteet eivät pääse vaikuttamaan syvällä ihon pinnan alla, eikä tuloksia synny." 

Kuorintatuotteen valinnassa kannattaa kuitenkin huomioida ihon erityiset vaatimukset - mietoja ja hellävaraisia kuorintojakin löytyy.

Kuivimmankaan ihon hoidossa en suosittele käyttämään öljyjä, sillä nämä laajentavat salakalavasti ihohuokosia. Vastaanotollani käymme yhdessä läpi käytössä olevat tuotteet ja suunnitellaan oikeat ihonhoitotuotteet vastaamaan ihosi tarpeita. Myös vuodenaika vaikuttaa tuotevalintoihin, tutustu blogiini ihonhoidosta kesällä ja talvella.

Elina Lähdetie

Sairaanhoitaja

Olen esteettisiin ihon hoitoihin erikoistunut ja kouluttautunut sairaanhoitaja. Hoitosuositukset ja -ratkaisut perustuvat tutkittuun tietoon ja säännölliseen kouluttautumiseen niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Teen monipuolisesti hoitoja niin iho-ongelmien rauhoittamiseen kuin ikääntymismuutosten ennaltaehkäisyyn.  

Lisätietoa taustastani ja erilaisista hoitovaihtoehdoista sekä ajanvaraus By Elina Lähdetie verkkosivuiltani sekä inspiraatiota ja asiakaskokemuksia instagram-tililtäni . Pidän vastaanottoa Helsingin ydinkeskustassa.