Raskausviikko 36

03.01.2022

Sikiön liikkeet, viimeinen neuvolakäynti ja äitiyspakkaus

Potkiminen on ihan hurjaa, koko maha tärisee, kun pieni tytönalku pistää menemään. Välillä hän työntää tai potkaisee suoraan kylkiluita ja keuhkoja päin, joka sattuu todella paljon. 

Pystyn myös tuntemaan sikiön raajoja ihon läpi, kun hän potkaisee ja liikkuu. Mutta mitään supistukia minulle ei ainakaan vielä ole.


En kyllä muista, että esikoiseni olisi potkinut ihan näin paljon. Toisaalta ilmeisesti toisen raskauden aikana on enemmän tilaa ja tässä vaiheessa sikiö ei ole vielä niin iso. No, ei ainakaan tällä hetkellä tarvitse illalla jäädä pohtimaan, onko tänään potkittu, kun liikkeitä ei voi olla huomaamatta. 

Rock 'n roll heti aamusta jo ennen aamupalaa ja kuten aikaisemmin, niin joka kerta syömisen jälkeen. Mutta tämä pienokainen kyllä näyttää pitävän vauhtia myös ruokailujen välissä.

Sain viime kerralla neuvolasta yhteystiedot synnytyssairaalaan. Neuvottiin olemaan heti yhteydessä heihin, mikäli itse huolestuu joko sikiön voinnista tai pelkää synnytyksen käynnistyvän. Syitä ottaa yhteyttä sairaalaan voi olla monia. Mutta jos esimerkiksi ei ole tuntenut sikiön liikkeitä samalla tavalla kuin aikaisemmin tai mikäli epäilee limatulpan irronneen tai lapsivettä alkaa tiputella, pitäisi keskustella asiantuntijan kanssa.

Ja sitten vielä tietenkin ne supistukset! Varmaan lähes kaikkia huolestuttaa odotuksen aikana supistukset. Tavalla tai toisella! Itse en ole raskauksien aikana joutunut kärsimään pahoista supistuksista. Mutta jo ajatus ennenaikaisesta synnytyksestä on pelottava.  

Harjoitussupistukset ovat kohtulihaksen kramppeja ja ne ovat epäsäännöllisiä ja usein kivuttomia. Ne voivat tuntua esimerkiksi pienenä pistelynä ja jomotuksena ja vatsa muuttuu yhtäkkiä kovaksi palloksi, mutta ne eivät ole mitään kivuliaita supistuksia.

Ennakoivat supistukset lisääntyvät usein loppuraskauden aikana ja synnytyksen lähestyessä. Vaikka supistukset ovat yleisiä, niitä on kuitenkin hyvä seurata ja tarvittaessa ottaa vakavasti. Joskus ennenaikaiset supistukset voivat viitata ennenaikaiseen synnytykseen. Lue lisää ja tarkista Naistalon sivuilta, milloin on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin.

Ensimmäisen raskauden aikana itselläni oli vain harjoitussupistuksia, eikä koskaan kivuliaita ennakoivia supistuksia. Neuvolassa ja myös lääkärit kysyivät minulta, olenko tuntenut supistuksia. Mutta kun joka kerta vastasin, etten oikein tiedä mitä ne ovat, ammattilaiset totesivat, ettei minun tarvitse olla huolissaan.  

Esikoiseni syntyi suunnitellulla sektiolla, eli keisarileikkauksella, joten synnytyssupistuksia en koskaan tuntenut. Kun toinen raskauteni keskeytetiin sairaalassa viikolla 14 Edwardin syndrooman vuoksi, minulla oli noin tunnin ajan todella pahat ja kivuliaat supistukset. Yritin hengittää, mutta se oli kipujen vuoksi lähes mahdotonta. Kun sikiö syntyi ja poistui kehostani, supistukset loppuivat välittömästi.

Tällä kertaa tiedän miltä supistukset tuntuvat sekä ovatko ne harjoitussupistuksia vai synnytyksen käynnistymiseen liittyviä supistuksia. Minulla on ollut harjoitussupistuksia sen verran vähän, etteivät ne häiritse omaa elämääni. Mutta tiedän monta ystävää, jotka ovat joutuneet jäämään sairauslomalle, koska supistuksia on liian paljon liian varhain.

Viimeinen neuvolakäynti

Jos mitään ihmeellistä ei enää tapahdu, niin tämä oli viimeinen neuvolakäynti raskauden aikana. Takaisin palataan toki sitten vauvan kanssa, heti ensimmäisen viikon jälkeen. Neuvolassa keskustelimme suurimmaksi osaksi yleisellä tasolla voinnistani ja ajatuksistani tulevasta synnytyksestä sekä vauvanhoidosta ja imetyksestä.

Aikaisemmin huolenaiheenani olleet matalat rauta-arvot, etenkin ferritiini, hoidettiin kuntoon viime viikolla, kun sain toistamiseen rautainfuusion. Aiheesta lisää edellisen viikon blogikirjoituksessa. 

Lisäksi synnytys ja synnytystavan arviointi huolestuttaa, mutta siitä lisää ensi viikolla.

Lähtötilanteesta painoa minulle on kertynyt raskauden aikana + 9 kiloa. Tämä on edelliseen raskauteeni verrattuna hyvä tilanne. Muistissani on kuitenkin silloin niemenomaan viimeisten viikkojen aikana tapahtunut hurja painonnousu + 10 kilosta, jopa + 18 kiloon. Viikolla 32 kirjoitin kaikista toimenpiteistä, joita yritän tehdä, jotta voisin ennaltaehkäistä viimeisten viikkojen turvotusta ja painonnousua.

Raskausvatsa on kasvanut jo niin paljon, että kohdunpohjan korkeus on 35 cm. Verenpaine on pysynyt edelleen matalana ja oli 106/69. Sikiön syke saatiin kuuluviin dopplerlaitteella. Se oli 144, joka on suunnilleen sama kuin edellisillä käynneillä. Aluksi ihmettelin korkeaa sykettä. Mutta neuvolassa sain tietää, että sikiöllä on aina korkea syke. Sydämen lyöntitiheys on noin 110-160 kertaa minuutissa.

Jos haluat katsoa tarkemmin, miten sikiön kasvua ja vointia seurataan neuvolassa, niin Terveyskirjastossa on tarkempi selitys ja kuva sf-mitasta sekä sykeseurannasta ja liikelaskennasta. 

Äitiyspakkaus

Tällä viikolla sain postiin tilaamani äitiyspakkauksen. Kelan äitiysavustuksen tilauksen tein samalla kuin käsittelin muita Kela-asioita viikolla 25. Äitiyspakkaus muuttuu joka vuosi, mutta tietty perussisältö on yleensä pysynyt vakiona. 

Jos haluat tutustua äitiyspakkauksen sisältöön ja miksi itse valitsin jo toistamiseen äitiyspakkauksen rahan sijaan, niin klikkaa "Vinkkejä otanko äitiyspakkauksen vai en?"